Skolioosileikkaus

Joulukuussa tulee vuosi siitä kun kävin skolioosileikkauksessa, joten ehkä aika viimeistellä tämäkin postaus julkaisukelpoiseksi.

Sairaalaruoka ei maistunut :D

Vuosi sitten toukokuussa (2015) kauppiksen terveydenhoitaja otti asiakseen viedä mun selkäongelman eteenpäin. Söin päivittäin kipulääkettä enkä pystynyt enään seisomaan enkä istumaan pitkiä aikoja, myös hengittäminen oli ajoittain todella tuskallista, sekä järkyttävät lihasjumit ja lonkka/polvivaivat alkoivat olla sitä luokkaa, että liikkuminen oli lähes kokoajan kivuliasta.

Jouduin ensin käymään muutamalla fysioterapeutilla hakemassa lausunnon todisteeksi, että lihashuollolla ei saataisi enään tilannetta korjattua millään tavalla. Mun kroppa oli yksinkertaisesti joka suunnasta jo niin vino ja eriparinen, ettei fyssäri oikeen voinut mitään asialle tehdä. Saatiin lopulta aika Tyksiin röntgeniin ja lääkärille. Kuvissa sitten selvis, että ranka oli jatkanut kieroutumistaan ja leikkaus olisi ainoo tapa korjata tilanne. Ilkka Helenius tarjos mulle mahdollisuutta päästä kesällä jo leikkaukseen, mutta siirrettiin se syksylle, koska mulla oli työpaikka tiedossa kesälle.

Elokuussa 2015 oli tapaaminen leikkaushoitajan kanssa jossa käytiin läpi kaikki ennakkovalmistelut ja anto leikkauspäivän. Erilaisia testejä ja tutkimuksia alettiin sitten tekemään mm. verikokeet, tulehdusarvot, keuhkojentilavuus ja viisauden hampaiden poisto. Myös e-pillerit piti lopettaa ainakin kuukausi ennen leikkausta. Ajoin myös hirveellä kiireellä itteni inssistä läpi.

Kipukartta

Keuhkojen tilavuus testissä tuli hälyttävän alhaiset arvot, joten sitä lähdettiin sitten tutkimaan enemmän. Kävin Tyksissä parhaillaan 3 kertaa viikossa puhaltamassa ja palauttamassa eri testilappuja, mutta ei sieltä löytynyt mitään ihmeempää. Lääkäri lopulta totesi, että mun ranka painaa vasenta keuhkoa joten sen tilavuuden vajaus johtuu siitä, että se ei pääse laajenemaan normaalisti.

Ekana iltana piirtämässä kipukarttaan kipeitä alueita

Jäin koulusta sairaslomalle lokakuussa ja 1.12.2015 mut otettiin Tyksin lasten polille sisään osastolle. Lasten puolelle siksi, että olin alle 20 vuotias.

Ekana iltana sain nipun täytettäviä papereita ja kavioita mihin sain piirrellä eri kuvioilla kipeille alueille.
Sen jälkeen kun äiti lähti vaihdoin sairaalavaatteet päälle ja sain kevyen iltapalan, parin tunnin jälkeen n. klo 23 vatsan tyhjennyslääkkeen. Sitten ravasinkin vessassa parin tunnin ajan. Myös isi soitti vielä illalla ja kyseli fiiliksiä. En ollut vielä sisäistänyt kunnolla, että nyt se tapahtuu joten en edes ehtinyt jännittää ennen kun hoitajat toi unilääkkeen ja lamppu sammui.

Ekana iltana

Aamulla 5 aikaan hoitaja toi mulle kaksi puudutuslaastaria ja kiinnitti ne mun kyynertaipeisiin. Tuntia myöhemmin tultiin ottamaan verikokeet. Kärsin vahvasta piikkikammosta joten puudutuslaastarit oli aivan huippu juttu! Olin melkein unessa vaikka molemmat kädet piikitettiin. Seitsemältä mut kuskattiin sängyn kanssa anestesialääkärin luokse, olin silloinkin vielä ihan uninen, jotain anestesialääkärit mulle jutteli, kunnes laitettiin tippa ja sen jälkeen tuli nukutusaine. Siinä vaiheessa heräsin, koska se kirvely oli maailman kamalin tunne, se kesti onneksi vain ehkä 10 sekuntia ja sitten taju pimeni.

Leikkaus meni oppikirjojen mukaisesti vaikka mun selkä ei ollutkaan ihan tavallinen skolioosi. Vain kuukautta ennen oli todettu, että mun skolioosi ei ollut ideopaattinen vaan synnynnäinen Heräämöstä en muista muuta kun äidin naaman. Olin kuulemma selittänyt sille jostain hoitajasta joka muistutti muumimammaa... Teholla heräsin järkyttävään janoon. Mulla oli aivan ihana hoitaja, joka kärräs mulle litra kaupalla pillimehua ja piti mulle seuraa parhaansa mukaan, koska uni ei enään tullut. Kipuja ei tässä vaiheessa ollut yhtään, tosin olin kyllä niin vahvoilla lääkkeillä etten edes tuntenut omia jalkojani.

Aamulla hoitajat siirsi mut takaisin osastolle ja soitin heti kaikki ihmiset läpi että hengissä olen kaikki hyvin. Iskä tulikin heti aamupäivällä siskon kanssa käymään. Syöminen oli päivän tuskallisin kohokohta. Sain itseni puoli-istuvaan asentoon nostamalla sängyn päätyä, mutta kipu oli siinä kohtaa jo aika kova. Aina ennen ruokailua painoin kipupumpustani mukavan annoksen lääkettä niin oli helpompi syödä.
 Iskä kävi mua aina aamupäivisin katsomassa ja värväsinkin hänet syöttämään mua kun en itse saanut ruokaa suuhun asti vaan kaikki putos aina matkalla syliin. Äiti ja sisko tulivat aina illaks pitämään mulle seuraa. Sairaalassa oli tosi tylsää, tapoin aikaa kuuntelemalla musiikkia ja katsomalla telkkaria. Kipuja ei juurikaan kahden ekan päivän jälkeen ollut kuin öisin. Yöt oli aika inhottavia, kun ei tullut uni ja selässä oli lihaskipuja. Iho oli tunnoton ja arpi ei särkenyt, mutta lihakset oli todella jumissa ja kipeät eikä niihin auttanut kun lämmitetty hernepussi, joka piti lämmittää uudelleen kahden tunnin välein.

Kipupumppu

Teipattu arpi

Pian alotettiin fyssärin kanssa istuminen ja ylös nouseminen. Parina ekana kertana oli pyörtyminen lähellä, mutta pian lähdettiin hoitajien kanssa vähän myös kävelemään. Välillä piti istua, mutta pikkuhiljaa. Hankalinta oli katetrin poiston jälkeen vessassa käyminen. Siitä ei tullut mitään joten jouduttiin vähän taiteilemaan. Neljän päivän jälkeen pääsin itse seisomaan (piti opetella kyllä just oikee taktiikka) ja kävelin kävelytuen kanssa reippaasti sekä pääsin itse vessaan.
Kaverit kävi myös moikkaamassa mua sairaalassa ja toivat mäkkäristä euron juustoja ja kokista! Ihan kun isi ja äiti ei olis kärränny mulle tarpeeks karkkia päivittäin, myös osastolta sai mehua ja jäätelöä aina pyytäessä. Myös joka aterialla oli tarjolla jälkiruoka! Suosittelen lastenosastoa jos saa valita. Koko viikon sain pitää myös oman huoneeni yksin itselläni. Joskus puolessa välissä viikkoa Ilkka Helenius tuli opiskelijoiden kanssa poistamaan arvesta teipit ja varmistamaan että liikuin jollain tavalla. Kaikki oli kunnossa. Mulla ei siis ollut tikkejä, vaan haava oli ommeltu sisäkautta kiinni. Niskasta törrötti pari viikkoa pieni langan pätkä.

Arpi ilman teippejä

Olin jo saamassa luvan lähtä kotiin ja mut kärrättiin viimeistä röntgenkuvaa varteen alakertaan. Nousin sängystä reippaana ylös ja kävelin kuvauspaikalle kunnes silmissä pimeni ja jalat petti. Hoitaja onnistui nappaaman mut kiinni etten loukannut itteni pyörtyessäni, mutta se siitä kotiin pääsemisestä. Sänkyyn ja takasin osastolle ja tippaletkusta lääkettä suoneen ja taas litra kaupalla pillimehua naamaan että olo parani. Parin tunnin päästä hoitaja haki mut taas pienelle kävelylle ja jalat kantoi taas ihan normaalisti.

Seuraavana päivänä kävin sitten ottamassa ne viimeiset kuvat ja meni ihan hyvin. Myös kuvissa näytti kaikki olevan kunnossa joten vihdoinkin sain luvan lähteä kotiin. Sisko tuli aamupäivällä mua katsomaan ja hoitajat sitten kertoivat, että taksi tulis tunnin päästä kärräämään mut kotiin! Sisko sitten pakkas mun tavarat ja autto mua vaihtamaan vaatteet. Taksi matka oli aika tuskallinen, invatakseja vois oikeasti vähän päivittää ja parannella!! Se ramppi mistä mut rullattiin sängyn kanssa sitään oli tosi epäilyttävä juttu ja olin varma että se pettää ja putoan suoraan selälleni maahan. Selvisin kuitenkin matkasta ja pääsin vihdoin 7 päivän sairaalassa olon jälkeen kotiin! Tässä vaiheessa pystyin jo hitaasti kävelemään pidempiäkin matkoja, istumaan pieniä hetkiä ilman selkänojaa ja peseytymään/pukemaan/käymään vessassa omin avuin, hitaasti mutta varmasti. Lääkäri kielsi ekan kuukauden aikana koiran ulkoiluttamisen, bilettämisen ja autossa istumisen. Olo oli kuitenkin jo parin kotipäivän jälkeen niin hyvä, että kävin koiran kanssa ulkona ja treffeillä (hehe, onneks kävin nyt asutaan yhdessä!) Myös jo kahden viikon jälkeen kävin kavereiden kanssa baarissa, tietysti otin aika rauhassa, mutta tanssin silti. Eli jos tätä nyt lukee joku kohtalotoveri, niin jos kaikki menee hyvin, ekan viikon jälkeen kaikki on jo paljon helpompaa!

 Jouluaattoa eli pari viikkoa leikkauksen jälkeen löysin itseni jo tallilta. Selkään en mennyt, mutta muut hommat hoidin ihan reippaasti. Lääkäri itseasiassa mulle sanoi, että vaikka jo kuukauden jälkeen olo olis mahtava, niin en saisi ennen kesäkuuta lähteä urheilemaan. Harrastin kyllä koko kevään pitkiä kävelylenkkejä, kävin baarissa varmaan kerran viikossa, eksyin jopa laivalle. Koulurytmiä en saanut enään kirittyä samaan tasoon kun muilla, joten pidin ns, välivuoden ja siirryin maaliskuussa Cityworkille tekemään vajaata viikkoa kassatätinä.

Paleltunut arpi

Onnistuin palelluttamaan arpeni kerran, heitin kotona vielä kostean paidan päälle, kunnes koulussa arpi alkoi kirvellä kunnolla. Huomasin että se oli muuttunut aivan sini/lilaksi ja hain terveydenhoitajalta rauhottavaa rasvaa. Loppupäivänä ei tarvinnut sitten pitää arven päällä mitään kun kirveli niin paljon. Meni onneksi päivässä ohi.

Muuten ei ole mitään ihmeellistä ollut, sairaalabakteeri epäily oli mutta ei sitä sitten löytynyt onneksi. Selän ihossa ei ole vieläkään tuntoa mikä on todella ärsyttävää! Iho kutiaa mutta sitä ei voi raapia!

 Loppuun vielä vähän ennen-jälkeen kuvia.

Ennen - Jälkeen

Leikkauksen jälkeen    -     Ennen leikkausta

Arpi näyttää nykyään tältä, olen tyytyväinen!

Ratsastushistoria osa 2 - Vuokrahevoset (paljon kuvia)

Jostain ihmeestä sain taas inspiraatiota kirjoittaa postaukset. Minulla on selkäleikkaus kahden viikon kuluttua joka pysäyttää ratsastusharrastukseni melkein vuodeksi, joten aloin taas muistalle mitä näihin vuosiin on mahtunut. Olen harrastanut ratsastusta vuodesta 2000 joten tänä vuonna tuli täyteen 15 vuotta hevosten parissa. Viime osassa kirjoitin alun ratsastuskouluajoista, joten nyt jatketaan historian seuraavaan vaiheeseen eli ensimmäisiin vuokrahevosiin.

2009 keväällä päätimme kaverini kanssa pistää hevostalli.nettiin ilmoituksen missä haimme vuokrahevosia. Noin viikon päästä lähdimme kokeilemaan ensimmäisiä ehdokkaita. Minulle tarjoittiin puoliveristä ja lämminveristä, mutta päädyin koeratsasamaan puoliverisen tamman, Laxan. Ratsastustaitoni eivät päätä huimanneet, mutta tykkäsin Laxasta joten päätin omistajan kanssa, että alkaisin ratsastaa tammalla kerran viikossa.

Videokaappaus koeratsastuksesta

Teimme kaverini kanssa kesäkuussa muutamia maastolenkkejä ja kävimme pellolla ratsastamassa, kunnes hän vaihtoi ponin lämminveriseen. Maastolenkkeihin tuli enemmän pituutta ja vauhtia jolloin Laxa alkoi näyttää enemmän luonnettaan. Se kuumui ja alkoi pukitella sekä hyppiä pystyyn jäädessään jälkeen. Vaikka hevosessa alkoi olla haastetta tykkäsin siitä kuitenkin ja olin todella surullinen kun kuulin että Laxa myytäisiin heinäkuun lopussa uuteen kotiin.

Maastoretki maskun hiekkamontuille missä hevoset pääsi uimaan.

Laxan  kanssa hyppäsin myös pieniä esteitä

Kun Laxa myytiin tallille muutti uusi lämminverinen Lentsu. Sovin Lentsun ylläpitäjän kanssa, että saisin alkaa vuokraamaan sitä kerran viikossa, jos vaan tykkäisin ponista. Lentsu oli ponikokoinen luonteikas lämminverinen ruuna. Olin paikalla kun poni tuotiin laitumelle ja olin aivan ihastunut tähän pieneen pakkaukseen heti ensi silmäyksellä.

Heti ensimäisellä ratsastuskerralla kuitenkin putosin ponin kyydistä 3 kertaa. Laxan kyydistä en ollu koskaan pudonnut, joten Lentsu osoittautui haastavammaksi tapaukseksi. Aloin heti hieman pelätä ponia, joten päätin jättää ratsastuksen vähemmälle ja keskittyä maastakäsin työskentelyyn ja näin kasvattaa omaa luottamustani ponia kohtaan hiljalleen. Lentsu vaati ihmiseltä aika paljon kärsivällisyyttä ja huumorin tajua, mutta kävin hoitamassa ja maastokävelyillä sen kanssa viikoittain.

Ekaa kertaa hakemassa ponia laitumelta

Ensimmäinen ratsastuskerta

Ekalta kerralta, muutaman sekunnin päästä keräsin itseäni pellosta

Kolmas ilmalento ja kenkäkin lähti jalasta

Pyöräilin viikoittain ponin takia 26 kilometriä vain päästäkseni hoitamaan sitä. Tykästyin Lentsuun aivan mielettömästi ja meidän välille muodostui jonkun näköinen luottamussuhde, ei todellakaan mikään täydellinen, mutta saavutimme syksyn kuluessa ponin kanssa saman aaltopituuden jollain tasolla. Lentsu sai minut innostumaan hevosen käsittelystä ja hoitamisesta, kun ennen olin innoissani vain ratsastamisesta. Silmäni avautuivat maastakäsittelylle ja sain uutta potkua harrastukseen, kun huomasin mitä voi saavuttaa kun ymmärtää hevosta aivan uudella tavalla.

Lentsu oli ehkä maailman ilmeikkäin poni!

Maastossa kävelemässä

Hali

Elämäni poni!

Vaihtelua maastokävelyyn

Sänkkärillä juoksemassa

Ilman satulaa

Uskaltauduin muutaman kuukauden jälkeen taas ponin selkään. Ensin vain kävelimme maastossa ja minä opettelin istunnalla ratsastamista. Rauhallinen tutustuminen oli tuottanut tulosta ja Lentsu tuntui melkein lukevan ajatuksiani. Tietysti vauhdin kasvaessa Lentsu piristyi ja välillä pukitteli ja teki omia temppujaan, mutta en pelännyt koska olin oppinut ennakoimaan ponin liikkeitä. 

Yllä olevat kuvat on otettu eräältä mielenkiintoiselta maastoreissulta, jossa tapahtui kaiken laista. Kävimme pellolla ja hypimme ojien yli ja metsässä putosimme ojaan. Lentsu oli todella persoonallinen poni jonka kanssa sattui kaiken laista hassua, mutta ikinä se ei tehnyt mitään ilkeilläkseen. Se rakasti kyllä ihmisiä ja halusi miellyttää parhaansa mukaan, mutta välillä kaikki neljä jalkaa ei ihan olllut hallinnassa. Vauhtiakin ponilla riitti.

Lentsun kanssa pääsin myös ensimmäistä kertaa tuntemaan miltä tuntuu kun hevonen ottaa takajalat alleen ja kantaa itseään. Silloin en tiennyt vielä peräänannosta mitään, mutta Lentsu välillä ihan vahingossa näytti mitä ratsastainen voi olla. Myös elämäni ensimmäiset sänkkärirallit koettiin tämän hassun ja persoonallisen ponin kanssa ja siihen jäi koukkuun. Lentsun kanssa elettiin ns. ponivaihe vaikka mitään virallisia ponityttövuosia minulla ei koskaan ole ollut. Tuli kokeiltua ja koettua vaikka mitä ja tämä poni vei sydämmeni mukanaan. Lepää rauhassa Flying Gentleman, elämäni poni <3

Kävin satunnaisilla ratsastunneilla Lentsun vuokraamisen lopetettuani ja etsin samalla uutta vuokrahevosta. Kävin joulukuussa 2009 koeratsastamassa Beethowen nimisen ruunan. Hevonen ei ollut mikään ihmissyöjä, mutta ei missään nimessä mikään helppo. Koeratsastuksessa ruuna pukitteli, mutta toimi muuten ihan kohtalaisesti joten vuokrasopimus allekirjoitettiin. Ben asui isoilla hienolla tallilla josta en saanut yhtäkään kaveria ja olin todella ulkopuolinen. Ratsastuskaan ei oikein sujunun ja hevonen kävi koko ajan vaan haastavammaksi. Olin vielä todella epävarma ja kokematon joten aika pian hevonen pääsi niskan päälle ja alkoi hyökkäilemään. Äiti katkaisikin sopimuksen jo kuukauden jälkeen. Pian vuokraseni loputtua Beethowen myytiin Leppävaaran Ratsastuskouluun

Linssilude

 Beethowenin vuokrauksen ohella kävin kaverini kanssa yhdellä yksityistallilla Maskussa hänen seuranaan ja kuvaamassa hänen ratsastustaan. Juttelin tallin omistajan kanssa välillä ja hän kyseli minulta ratsastanko minäkin yms. Kun hän kuuli, että olin lopettanut Benin vuokraamisen sain puhelun eräältä naiselta joka kertoi omistavansa kyseisen tallin toisen suomenhevosen ja sattumoisin se kaipailisi ratsastajaa pari kertaa viikossa. Siitä vasta riemu repesikin. Koeratsastin kyseisen suomenhevosen 18.2.2010 ja siitä lähti pitkä ja kivinen tie Niemen Toivon kanssa, mutta tällä kertaa sain apua heti alussa.

Topi entisessä elämässään lähdössä koulukisoihin

On se hassua miten ratsastuskoulusta lähtiessäni kuvittelinkin olevani jo hyvä ratsastamaan ja osaavani käsitellä hevosia. Kantapään kautta sai kyllä opiia että ei 12 vuotias tyttö pärjää todellakaan yksinään hevosten kanssa. Ihmettelen suuresti, että minuun on luotettu nuoren ikäni puolesta niinkin paljon että olen löytänyt hevosia vuokrattavaksi. Itse en todellakaan vuokraisi hevosta alaikäiselle. Jatketaan taas seuraavassa osassa ajasta Karkin tallilla.

Tiivistetty vuosi 2014

Vuosi 2014 pisti elämäni täysin uuteen järjestykseen. Se otti paljon, mutta antoi lopulta enemmän kun uskalsin edes toivoa. Vuoden alussa voin todella pahoin joten päätin ottaa härkää sarvista ja antaa tilaisuuden uudelle elämälle. Helppoa se ei ollut. Piti päättää pitkä parisuhde ja etsiä jostain uusia kavereita ja tekemistä. Loppujen lopuksi kun antoi asioiden vain rullata omalla painollaan ottamatta turhaa stressiä mistään onnistuin sopeutumaan tähän uuteen elämäntyyliin. Nyt voin sanoa että olen itsenäinen nainen ja pärjään elämässäni loistavasti.

Aloitetaan siitä kaikkein parhaasta uudistuksesta. Mainitsin vuosi sitten, että olen saanut ylipuhuttua äitin koiran hankkimiseen. Siinä se nyt on, omilla rahoilla ostettuna ja sirussa omistajan paikalla lukee minun nimeni. Oma pieni aarteeni ja henkilökohtainen terapeuttini Milli, pieni 7 kilon koktaili, vähän kiinan harjakoiraa, hiukan bichon friseä ja loput on kleinpiziä.

Milli vähän vanhempana. Se kasvoi nopeasti, mutta edelleen se sulattaa kaikkien sydämmet. Milli on koko pihapiirin lellipentu ja sai naapureiltakin joululahjoja! Milli on luoteeltaan täydellinen. Se on aina iloinen ja ottaa rennosti vastaan kaikki pusut ja halit. Ikinä se ei ole kieltäytynyt leikistä, sylistä eikä ole murissut kenellekkään. Milli rakastaa kaikkia ihmisiä, niin lapsia, aikuisia, vanhuksia ja myös niitä elämästään vähän syrjäytyneitä tyyppejä. Kaikkien kanssa se tulee toimeen eikä hoitopaikoistakaan ole pulaa. Milli on todella helppo, kynnet leikataan nätisti, harjaaminen on iha fine eikä peseminenkään ole mikään iso numero, ainoa miinus koko koirassa on vahtimisvimma, mutta sekin ollaan saatu kuriin sitruunapannalla.

Alkuvuodesta oltiin tanssiryhmän kanssa Vaasassa. Reissu oli ihan huippu ja mukaan jäi kourallinen uusia tuttavuuksia ja iso satsi ihania muistoja, kiitos Vaasa ja Saku Stars! Tyttöjen kanssa tuli myös vietettyä paljon aikaa. Vuoteen mahtui kyllä useampikin tyttöjenilta.

Quatroa tuli ratsastettua kesän ajan kolme kertaa viikossa, mutta Topista jouduin pitämään taukoa pitkän välimatkan takia. Syksyn alussa Quu jäi kahteen kertaan viikossa ja jatkoin myös Topin ratsastusta. Molempien kanssa tuli maastoiltua pajon, mutta syksyn edetessä keskityin Quatron kanssa enemmän sileällä työskentelyyn. Topin kanssa mennään rennosti ihan herran mielihalujen mukaan.

Kesän ehdoton kohokohta oli RuisRock! Kvin myös Porin Jazzeilla ja uhannuksena olin Nauvossa. Kävin myös vähän shoppailemassa ja monta kertaa elokuvissa. Kävin katsomassa ainakin Turtlesin, Pahattaren, Kesäkaverit ja Vadelmavenepakolaisen. SM liigan kauden alettua on myös TPS kotipelejä tullut kierrettyä.

Ruokaa, nam. Vuoden aikana on tullut käytyä syömässä aika monessakin paikassa. Greenz on tullut tutuksi, varsinkin kun se syksyllä avasi paikan Raision keskustassa. Kesällä söin myös melkein joka päivä ainakin litran mansikoita ja aina yksin kotona ollessani tein omalla reseptillä Frappuccinoa. Myös viinit, skumpat ja shampanjat on virrannut aika tasaista tahtia...

Selfieitä. Niitä on kerääntynyt puhelimen muistiin yli 1000 kappaletta, mutta ehkä kymmenen on julkaistu jossain somessa! Kuten kuvista voi päätettä on mun tyyli aika laidasta laitaan menevä. Joskus tykkään pueutua ns. sihteeri tyyppisesti, joskus naapurin tyttö look ja toisinaan pipo ja punainen huulipuna tuntuu hyvältä. Myös silmämeikin vahvuus on aika vaihteleva.

Milli ja Topi jouuivat Jouluna nöyryytettäviksi. Yhdeksi Jouluperinteeksi on muodostunut aattoaamun tontturatsastus jossa Topi joutuu käyttämään poronsarvia.

Loppuvuosi painoittui aika hyvin bilettämiseen. Nyt kyllä on kaikki rahat aika hyvin kulunut niin täytyy varmaan yrittää sitä tipatonta tammikuuta ihan pakosta.

Mitä odotan vuodelta 2015? En osaa oikeastaan sanoa, mutta veikkaan että tällä samalla radalla jatketaan. Odotan innolla Business Danceja, omia 18v synttäreitäni sekä kesää, erityisesti juhannusta ja kaikkia festareita mihin olen suunnitellut meneväni. Syyslomalla olisi tarkoitus lähteä kavereiden kesken jonnekkin lomalle, mutta katsomaan mitä siitä tulee! Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille !